Aktiivista toimintaa 2015-2017
Ystävänpäiväiltamat 13.2.2016
Uusi asukas Ritva Leppälä ja pj. Simo Aaramaa
VUODEN KYLÄ 2016
Eteläpohjalaiset Kylät ry on valinnut vuoden 2016 eteläpohjalaiseksi kyläksi Mäenpään. Kunnianosoitus julkistettiin lauantaina 26.11.16 Ylihärmän nuorisoseuralla juhlallisessa tilaisuudessa. Palkintoa olivat vastaanottamassa puheenjohtaja Simo Aaramaa, hallituksen jäsenet Anni Keisala, Veli Luoma ja Tuomo Rinne sekä kyläsuunnitelman ja hakemuksen tehnyt Hannele Kihlman.
Lue puheenjohtajan kiitospuhe tästä
Vuoden kylän valintaan vaikutti merkittävien hankkeiden lisäksi myös pitkäjänteinen kyläsuunnittelu. Kesällä valmistunut kyläsuunnitelma on järjestyksessä neljäs, ensimmäinen on tehty jo vuonna 1989. Tutustu kyläsunnitelmaan vuosille 2017 - 2022 seuraavasta linkistä.
Vuoden kylä -juhla 11.2.17

Johanna Ikola, Eteläpohjalaiset kylät ry, piti juhlapuheen. Kuva: Timo Perälä

Kylän nuorta polvea edusti lahjakas kitaristi Juho Lammi. Kuva: Timo Perälä

Matti Saari lauloi itse tekemiään balladeja. Kuva: Timo PeräläKuvateksti
KEHITTÄMISSUUNNITELMIA
Kyläläiset kutsuttiin valokuituiltaan maanantaina 23.2.15. Kylätalolle kokoontui parikymmentä kiinnostunutta kuuntelemaan uusista mahdollisuuksista. Mukana illassa oli Esko Kauppila Anviasta. Päätoimittaja Marianne Lähde oli myös mukana ja teki Mäenpään kehittämissuunnitelmista hienon artikkelin Komiat -lehteen.
Kyläseuran puheenjohtaja käytti avauspuheenvuoron, josta seuraavassa katkelma.
"Ensiksi haluan kiittää aikaisemmin toimineita johtokuntia ja kylän aktiiveja siitä, mitä olette aikananne kylän ja ennen kaikkea kylätalon eteen tehneet. Se on ollut teiltä suuri urakka ja ponnistus, kun tämän kylätalon vaivalla ja kovalla työllä saitte aikaan, siitä kiitos teille kaikille. Nimiä en lähde mainitsemaan, kun kumminkin joku unohtuisi ja kaikkien panos on ollut merkittävä. Mutta me nykyiset vastuunkantajat olemme teille kiitollisia ja arvostamme sitä, mitä olette tehneet ja aikaan saaneet.
Mutta nyt on aika katsoa eteenpäin ja kantaa se vastuu, minkä olette meille antaneet.
Tämä kylätalo on valitettavasti ulkona ja sään armottoman kurituksen kohteena joka ikinen päivä. Se näkyy ja on jättänyt jälkensä. Talon käyttö ei ole jokapäiväistä ja kuluminen sen vuoksi armollista ja lempeää, mutta säät eivät tunne sääliä, vaan koettelevat rakenteita raa´alla tavalla päivittäin. Siksi meidän on nyt tehtävä merkittävä ulkoremontti tälle talolle säilyttääksemme sen tuleville polville. Kattorakenteita tarkastettuamme huomasimme, että ne kaipaavat pikaisen ja syvälle luotaavan remontin, siis pelkkä maalaus ja pintaremontti eivät riitä. Kattorakenteet vaativat vahvistamista ja oikomista, ja sen jälkeen uuden pinnan.
Olen saanut jo vastustustakin, mitään muutosta ei saisi tehdä. Kuulin, että tämän kylän työväestö on ostanut ja maksanut vanhat kattopellit - kuka yhden, kuka useamman. Heille siitä kiitos! On aivan varmaa, että heidän panostuksensa ansiosta meillä on tämä rakennus vielä olemassa. Ja he, jotka ovat silloin panostaneet tähän taloon, ovat varmaan kiitollisia, että säilytämme sen minkä he ovat meille jättäneet, vaikka heidän ostamansa pellit nyt piiloon joutuvatkin.
Olen saanut kuulla, että osa kyläläisistä vastustaa tätä korjaussuunnitelmaa. Samoin sitä, että olemme suunnitelleet tähän taloon ulkopuolista lämmöneristystä ja uuden pinnan rakentamista, vaikka peruskorjaamme talon vanhaa kunnioittaen ja perinnerakentamisen näkökohdat huomioiden. Talon ulkoasu pysyy muuttumattomana, ainoastaan kunto paranee. Minulle on kerrottu, että emme saa talkoolaisia enää mukaan näin mittavaan korjausrakentamiseen. Toivottavasti se ei pidä paikkaansa.
Toinen projekti, jonka olemme käynnistäneet, on leikkikentän rakentaminen kylätalon piha-alueelle. Siitä suunnitelman ja kustannusarvion tekee Kauhavan kaupungin puutarhuri. Toive tuli nuorten perheitten ideaillasta, jonka pidimme täällä kylätalolla tammikuussa. Toki siinä illassa tuli useita mielenkiintoisia, kehittämisen arvoisia ideoita. Mutta tästä olemme lähteneet liikkeelle.
Rakkaat hyvät kyläläiset, näihin projekteihin me tarvitsemme jälleen teidän kyläläisten apua ja talkoovoimaa. Tulettehan antamaan panoksenne yhteisen kylän ja kylätalon kehittämiseen ja säilyttämiseen."
Valokuidun rakentaminen etenee siten, että yritetään saada mukaan lisää kiinnostuneita talouksia, muuten valokuidun rakentaminen ei ole mahdollista.
Nuorten perheiden ideailtamat

Mäenpään kyläseuran nuoret perheet kokoontuivat sunnuntaina iltapäivällä kylätalolle pohtimaan alueen kehittämistä. Paikalla oli 24 aikuista ja 15 lasta. Suurin osa mukana olleista lapsista oli alle kouluikäisiä, nuorin vain kuuden viikon ikäinen.
Ideakokouksen alullepanija ja kyläseuran puheenjohtaja Simo Aaramaa johdatteli osallistujat miettimään, miten voitaisiin hyödyntää maaseudun kehittämiseen tarkoitettuja hankerahoja.
-Kokemuksesta tiedämme, että hakkeisiin osallistuminen vaatii paljon työtä ja sitoutumista. Talkoilla tehdään yhdessä mittava määrä työtunteja, muistutti Aaramaa. Työ on kuitenkin palkitsevaa ja viime kädessä siitä hyötyvät kaikki kyläläiset ja usein suurempikin joukko.
Esimerkkinä mahdollisesta hankkeesta Aaramaa kertoi valokuituyhyteyden uusista mahdollisuuksista. Nopea ja varma tv-ja nettiyhteys lisäisi varmasti kylän kiinnostavuutta.
Ryhmäkeskusteluissa tuli esiin paljon hyviä ideoita alueen kehittämiseen. Kaikki ideat kirjattiin kyläseuran hallitukselle tiedoksi ja jatkotoimenpiteitä varten. Loistavasti yhden ryhmän sihteerin tehtävistä suoriutui esikouluikäinen Aurora Allenius.
Kehittämisideoita:
Leikkikenttä esim. kylätalon pihaan ja/tai hiihtomajan pihaan
Kerhoja lapsille: heppakerho, pelikerho, legokerho, leikkikerho, piirustuskerho, perhekerho
Yleinen kerhotoiminta lapsille ja perheille
Katuvalot
Kevyen liikenteen väylät
Valokuitu
4G-verkon tukiasema
Mänpäänjärven ja Ontonnevan ympäristön kunnostus
Latupohjat
Näkötornit
Laavu ja grillauspaikka lapsellisten ehdoilla
Perinneleikkipäivä
Yhteinen retki huvipuistoon
Yhteinen retki kylpylään
Enemmän yhteisiä kokoontumisia